Eija Vinnari (Tampereen yliopisto) & Markus Vinnari (Helsingin yliopisto)
Yhteiskuntiamme koettelevat parhaillaan niin sosiaaliset, taloudelliset kuin ympäristöönkin liittyvät uhkat, esimerkiksi ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden hupeneminen, koronapandemia sekä näiden taloudelliset seuraukset. Ympäristökriisin hidastaminen vaatii ripeää siirtymää kohti kestävämpiä tuotannon ja kulutuksen tapoja monilla eri sektoreilla. Tällaisten kestävyysmurrosten toteuttaminen yhteiskunnallisesti hyväksyttävällä ja taloudellisesti realistisella tavalla edellyttää paitsi yksityisen sektorin innovaatioita myös julkisen vallan määrätietoista ohjausta.
Kehitimme jokin aika sitten viisiosaisen mallin kestävyysmurroksen ohjaamiseen – ja nyt se on taas ajankohtaisempi kuin koskaan. Mallin askeleet ovat tavoitteiden asettaminen, esteiden tunnistaminen, hallintavaihtoehtojen pohdinta, mahdollisuuksien tunnistaminen ja vaikutusten arviointi.
Askeleet on helppo muistaa viiden o:n säännöllä (5xO), koska ne tulevat englannin kielen sanoista objectives, obstacles, governance options, opportunities ja outcomes.
Prosessin alussa julkinen valta perustaa toimijaryhmän pohtimaan, mitä kestävä kehitys jollakin tietyllä toimialalla, vaikkapa ruokasektorilla, tarkoittaa. Tällainen politiikan ja hallinnon toimijoista sekä liike-elämän ja järjestöjen edustajista koostuva ryhmä kuulisi monipuolisesti alan asiantuntijoita ja asettaisi sen perusteella sektorille kestävyystavoitteet. Näin Suomessa pääasiassa toimitaankin, mutta asiantuntijoiden valintaprosessi ja -perusteet olisi hyvä tehdä nykyistä läpinäkyvämmiksi.
Kestävyystavoitteiden asettamisen jälkeen pyritään tunnistamaan esteet, jotka haittaavat niiden käytännön toteutusta. Suomalaista nykykäytäntöä veisi eteenpäin esteiden järjestelmällinen ennakkokartoitus kestävän kehityksen eri ulottuvuuksien näkökulmista. Tämä on oleellista, jotta kestävyysmurroksen toteuttaminen onnistuu yhteiskunnallisesti hyväksyttävällä tavalla. Esimerkkimme eli ruokasektorin tapauksessa tällaisia esteitä ovat muun muassa uskomukset tiettyjen ruoka-aineiden välttämättömyydestä, huoli maataloustuottajien toimeentulosta, tietämättömyys ruoan ympäristövaikutuksista tai maatalouseläinten hyvinvointinäkökulmista sekä ruokavaliomuutoksiin tarvittavan ajan ja rahan puute.
Kun esteet on kartoitettu, punnitaan niiden ylittämiseen tarvittavia ohjauskeinoja. Tämä olisi hyvä tehdä avoimin mielin mahdollisten intressiryhmien ennakkokäsityksistä huolimatta. Lyhyellä aikavälillä ruokasektorin kestävyysohjaus voisi tarkoittaa vaikkapa täysipainoisten kasvisaterioiden koostamiseen liittyvää neuvontaa koulujen ruokahuoltovastaaville, taloudellisia kannustimia kasvituotantoon siirtyville eläintilallisille, tiedon lisääminen ruoan ympäristövaikutuksista ja eläinten hyvinvointinäkökulmista sekä täysipainoisten kasvisruokien tarjonnan lisääminen valtion ja kuntien henkilöstöruokaloissa. Pidemmän aikavälin ohjauskeinoja voisivat olla kasvisruoan terveysvaikutuksiin liittyvän tutkimuksen rahoittaminen, maataloustukien uudelleenkohdentaminen, kunnianhimoiset kansainväliset ilmasto- ja biodiversiteettisopimukset, tehotuotannon rajoittaminen sekä vaihtoehtoisten proteiinilähteiden tuotekehitystuet.
Kun esteet on kartoitettu, punnitaan niiden ylittämiseen tarvittavia ohjauskeinoja. Tämä olisi hyvä tehdä avoimin mielin mahdollisten intressiryhmien ennakkokäsityksistä huolimatta.
Ohjauskeinoja harkittaessa on myös tärkeää tunnistaa mahdollisuuksia edistää samanaikaisesti useampia kestävyystavoitteita. Covid-19-pandemia esimerkiksi on tuonut esiin, kuinka hallitsematon maankäyttö ja tehotuotanto edistävät eläinperäisten virusten tarttumista ihmiseen. Ympäristö- ja eläinten hyvinvointinäkökulmasta kestämättömien toimien lopettaminen siis lieventäisi myös ihmisiin kohdistuvia terveysuhkia. Tällaisten kestävän kehityksen win-win-tilanteiden löytämiseen olisi hyvä panostaa huomattavasti nykyistä enemmän.
Hyvään politiikkaprosessiin kuuluu oleellisena osana arviointi. Prosessin viimeisessä vaiheessa, ennen sen käynnistämistä uudelleen, pyritään tunnistamaan toteutettujen ohjaustoimenpiteiden vaikutuksia. Arviointi tarjoaa samalla mahdollisuuden pohtia, onko tarvetta päivittää kestävyystavoitteita, onko ilmaantunut uusia esteitä tavoitteiden saavuttamiselle tai onko ohjauskeinovalikoima laajentunut. Näin sykli alkaa aina uudelleen.
Kestävä kehitys ei ole lopputulos vaan jatkuvan parantamisen prosessi.
