Osallisuuden tilat kestävyysmurroksessa (blogi)

Sanna Rikala, Lauri Lahikainen, Jonas Sjöblom ja Antti Wallin 

Ihmiset tarvitsevat yhteisiä avoimia tiloja voidakseen osallistua ekologisesti kestävän yhteiskunnan rakentamiseen.  

Osallisuutta ajatellaan usein kuulumisena yhteiskuntaan ja mahdollisuutena osallistua ja vaikuttaa yhteisiin asioihin. Keskustelussa osallisuudesta nostetaan harvemmin esiin kysymystä siitä, missä osallisuus itse asiassa tapahtuu. Koronavuosi on tehnyt näkyväksi kasvokkaisten kohtaamisten tärkeyden osallisuudelle ja hyvinvoinnille. Kunnissa olisikin tärkeää pohtia, millaisia osallisuuden mahdollisuuksia tai toisaalta ulossulkemisia erilaiset tilat tarjoavat ihmisille ja yhteisöille.   

ORSI – kohti ekohyvinvointivaltiota -hankkeen tutkijoina olemme kiinnostuneita yhdenvertaisesta osallisuudesta kestävyysmurroksessa. Siirtymä kohti ympäristön kantokyvyn rajoissa toimivaa yhteiskuntaa voi avata uusia mahdollisuuksia osallisuudelle, mutta uhkana on myös kansalaisten näkökulman unohtuminen ja yhteiskunnallisten ristiriitojen kärjistyminen. Asiantuntijavetoisessa keskustelussa kestävyysmurroksesta ihmiset, yhdistykset ja muut kansalaistoimijat tuntuvat helposti unohtuvan. Kuitenkin epävirallisissa ryhmissä ja yhdistysten toiminnassa ekologisesti kestävää yhteiskuntaa rakennetaan jo ”kädet savessa”.   

Herättääksemme keskustelua tilojen merkityksestä kestävyysmurroksessa järjestimme verkkotilaisuuden, johon kutsuimme keskustelijoiksi Tehdas 108:n luovan johtajan Jenni Lahtosen, osallisuuden tutkija Anna-Maria Isolan sekä kaupunkisosiologi Pasi Mäenpään. Webinaarin alusti sosiaalipolitiikan professori Liisa Häikiö ja keskustelua johti ympäristöfilosofi Lauri Lahikainen. Tilaisuudessa nousi esiin lukuisia kiinnostavia näkökulmia fyysisten tilojen merkityksestä osallisuuden muotoutumiselle.  

Kuten Häikiö toi avauspuheenvuorossaan esille, tilat ovat aina olleet tärkeitä osallistumisen kannalta. Kansallisessa historiassamme kylätalot, nuorisoseurantalot, koulut ja työväentalot ovat olleet tärkeitä toimintafoorumeita, joissa ihmiset ovat kokoontuneet yhteen ja vieneet eteenpäin tärkeiksi kokemiaan asioita. Ennen yhteiset tilat saatettiin rakentaa tarpeen ilmaantuessa talkoovoimin, mutta modernissa kaupunkimaisessa ympäristössä kysymys on monimutkaisempi. Osallisuuden muodostuminen tarvitsee tilallisia puitteita, mutta esimerkiksi markkinaehtoiset vuokrat ja erilaiset tilan hallintaan liittyvät kysymykset saattavat rajoittaa kansalaisten mahdollisuuksia toimia yhdessä. Häikiön mukaan tässä ajassa tarvittaisiinkin uudenlaisia tapoja luoda yhteisiä tiloja.  

Konkreettisen ja inspiroivan esimerkin yhteisen tilan luomisesta nykypäivänä tarjoaa Nokian Tehdassaaressa toimiva Tehdas 108, jonka tarinaa Jenni Lahtonen avasi esityksessään. Nokian tehtaiden tyhjäksi jääneet tilat saivat Lahtosen ystävineen ideoimaan alueelle työtiloja ja yhteistä olohuonetta. Vuonna 2012 tilat saatiin vuokrattua, mutta rahaa kunnostukseen ei ollut. Ystäväporukka käynnisti mittavan urakan tilan kunnostamiseksi: he keräsivät lahjoituksia, haalivat jätelavoilta tavaraa ja korjasivat vanhaa. Hienot puitteet ja yhteinen urakka alkoi innostaa mukaan yhä enemmän osallistujia, ja vuosien varrella mukaan toimintaan on liittynyt yli 100 vapaaehtoisen joukko.   

Alueelle on syntynyt kukoistava yhdessä tekemisen ja elävän kulttuurin keskus, jonka toimintaperiaatteiksi muotoutuivat kestävyysmurros, luova talous sekä turvallinen toimintaympäristö kokeilla uutta. Näin on syntynyt esimerkiksi hyvinvointia ja työllisyyttä edistävä ‘10/8 Metodi’. Sen kautta uudet ihmiset voivat tulla mukaan Tehdas 108:n toimintaan esimerkiksi työkokeilun, kuntouttavan työtoiminnan, palkkatuen tai oppisopimuskoulutuksen puitteissa. Tulijat osallistuvat tilojen yhteiseen ylläpitotyöhön, mutta ideana on myös löytää jokaiselle omien kiinnostuksen kohteiden mukaista toimintaa. Metodia toteutetaan yhteisyössä kunnan työllisyyspalvelujen, oppilaitosten, yritysten ja yhteisöjen kanssa.  

Tänä keväänä 108:n toiminta laajeni jälleen, kun kiertotalouden toimija Cireco Oy voitti tarjouskilpailun Nokian vanhasta pääkonttorista ja muista alueen rakennuksista. Tulevan aluekehityksen ytimessä säilyy kiertotalous ja ekososiaalinen hyvinvointi. Lahtonen luonnehti kehittyvää Tehdas 108:a kestävyysmurroskeskukseksi - kiertotalouden periaattein toimivaksi tilaksi, johon kuka tahansa on tervetullut luomaan ja oppimaan, ja jossa tuetaan yksilöiden potentiaalia ja omaehtoisuutta.  

Kestävyysmurroskeskus on idea, johon vaikuttaa tiivistyvän jotain olennaista omaehtoisen osallisuuden ja tilojen merkityksestä. Kestävyysmurros ei tapahdu vain asiantuntijoiden ohjauksessa, vaan myös ihmisten jokapäiväisissä toimissa. Jos kansalaiset halutaan mukaan muutoksen tekemiseen, tarvitaan julkisia avoimia tiloja, jotka kokoavat yhteen ekologista siirtymää vauhdittavaa omaehtoista kansalaistoimintaa. ‘Kestävyysmurroskeskukset’ voivatkin olla pieniä tai suuria yhteisiä foorumeita, joihin kuka tahansa voi tulla mukaan osallistumaan toimintaan tai luomaan sitä. Parhaimmillaan nämä esimerkit innostavat muitakin toimintaan.   

Tilaisuuden esityksessään Pasi Mäenpää kertoi Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana -tutkimushankkeen pohjalta, miten neljäs sektori käyttää toiminnassaan erilaisia kaupunkitiloja. Voisikin ajatella, että myös nämä julkiset ja asukkaiden yhteisessä käytössä olevat tilat toimivat eräänlaisina kestävyysmurroskeskuksina kaupunkiympäristössä. Mäenpää nosti esiin esimerkiksi suljettujen korttelipihojen käyttöön ottamisen Helsingissä, yhteisöllisen Sompasaunan rakentamisen ja ylläpitämisen, Lapinlahden sairaala-alueen kulttuuritoiminnan ja Redin kauppakeskuksessa kansalaistoimijoiden käytössä olevan vapaakaupungin. Neljännen sektorin toiminnassa kaupungin rooli toiminnan mahdollistajana korostuu, ja toiminnassa on usein yhteisöllinen ja ekologinen pohjavire. Mäenpään mukaan toiminnassa on keskeistä uudet toimijuudet, jotka syntyvät perinteisten organisaatioiden ulkopuolelle itseorganisoituvasti tyypillisesti sosiaalista mediaa hyödyntäen. 

Neljännen sektorin toiminnassa aktiivisimpia ovat yleensä hyvin toimeentulevat kaupunkilaiset, ja toimintaa on toisinaan kritisoitu myös hipsterien puuhasteluksi. Toimintaa voi kuitenkin pitää esimerkkinä siitä, miten pienillä muutoksilla kaupunkitilaa voidaan tehdä toimivammaksi ja hauskemmaksi asukkaille heidän omista tarpeistaan käsin. Toimintaan tarvitaan jokin fyysinen tila, missä se tapahtuu, ja toiminnan käynnistämiseksi ja ylläpitämiseksi tarvitaan neuvotteluja tilanomistajien kanssa. Tärkeitä tapahtumapaikkoja asuinalueilla ovat myös tavallisesti yhdistysten hallinnoimat asukastalot, joiden toimintaan kaupunki myöntää toiminta-avustusta.  

Anna Maria Isola korosti puheenvuorossaan, että yhteisten tilojen olisi oltava aidosti avoimia ja esteettömiä kaikille. Heikossa asemassa olevien ihmisten näkökulmasta olennaista on, että tiloihin on helppo tulla ja kokea olonsa tervetulleeksi. Vaikeuksien pitkittyessä ihmiset alkavat vetäytyä helposti omiin oloihinsa. Silloin avoimet, maksuttomat ja saavutettavat julkiset tilat ovat omiaan luomaan puitteita ihmisten kohtaamiselle, ideoiden liikkumiselle ja toiminnalle. Olisikin tärkeää, että avoimissa tiloissa on yhteistä työtä tai toimintaa, josta kehkeytyy jutun juurta ja yhteisiä tavoitteita. Toisaalta Isola huomautti, että pelkän olemisen täytyy myös olla hyväksyttyä, ettei kynnys tulla yhteiseen tilaan nouse liian korkeaksi.   

Voi ajatella, että kulutusyhteiskunnassa toiminnan mahdollisuudet ovat kahdella tapaa uhattuina. Yhtäältä julkista tilaa on vähemmän ja ihmiset tapaavat toisiaan kulutukselle pyhitetyissä paikoissa kuten ostoskeskuksissa ja baareissa. Toisaalta kaikki eivät pääse edes tähän yhdessä elämisen muotoon mukaan, sillä osallisuus vaatii varaa viettää aikaa paikoissa, joissa pitää ostaa jotakin.  Samaan aikaa yhä useammat ihmiset kokevat turhautumista ilmastotoimien hitauteen ja omaan kapeaan roolinsa kuluttajakansalaisina. Kuten Mäenpään puheenvuorossa kuulimme, kestävää elämäntapaa ja hyvinvointia edistävä omaehtoinen kansalaistoiminta nostaa päätään ja kukoistaa eri puolilla Suomea. Tästä vinkkelistä kestävyysmurroskeskukset voisi nähdä paitsi ekologista siirtymää vauhdittavan kansalaistoiminnan yhteen kokoajina, myös elämän mielekkyyden vahvistajina – ja kuilun kaventajana eri kansalaisryhmien välillä.   

Yhteisillä tiloilla voi olla osa iso merkitys paikallisyhteisöille, mutta millainen rooli niillä voi olla järjestelmätason kestävyysmurroksessa? Yksi mahdollisuus on ajatella kestävyysmurroskeskuksia, kuten Tehdas 108 malleina, joista voidaan oppia, joita voidaan kokeilla ja soveltaa uusiin paikkoihin. Jotta tämä olisi mahdollista, on yhteisiä tiloja tutkittava ja tehtävä näkyviksi onnistuneita ratkaisuja.  

Kestävyysmurroskeskukset voivat olla paikkoja, joissa opetellaan uudenlaista, vähäpäästöisempää, mutta monin tavoin mielekästä elämää. Vaikka kestävyysmurros vaatii poliittisia ratkaisuja valtion ja kuntien taholta, eivät nämä ylätason toimijat voi suoraan luoda ihmisille hyvää elämää ja mielekästä arkea. Hyvän elämän kannalta on olennaista, että ihmiset voivat itse ohjata omaa toimintaansa ja tehdä arjesta omannäköistään. Mitä useampi ihminen kokee murroksesta osallisuutta, sitä nopeammin kestävyysmurros kiihtyy ja etenee, kuten Isola osuvasti muistutti puheenvuorossaan.  

Kestävyysmurroskeskuksissa ihmiset voivat myös yhdistää uusien taitojen ja arjen opettelun uusien yhteiskunnallisten ideoiden kehittelyyn. Uusilla ideoilla voi olla voimaa tilanteissa, joissa vanhat tavat toimia ja ajatella ajautuvat kriisiin. Jos kunnissa halutaan viedä kestävyysmurrosta eteenpäin reilusti ja rivakasti, on omaehtoiselle kansalaistoiminnalle oltava tiloja ja mahdollisuuksia kehittyä.  


Samoja teemoja käsiteltiin ORSI-hankkeen Kristallipallo-podcastissa keväällä 2021 – kuuntele jaksot täältä.