Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Hyvinvointia kestävästi, kiitos! Aktivointitoimien kohteena olleiden nuorten käsityksiä hyvinvoinnista kulutus- ja palkkatyöyhteiskunnassa

Julkaistu 14.6.2021

Nuorten pahoinvointi on yhteiskunnallinen kestopuheenaihe, mutta mitä nuoret ajattelevat elämästään nykyisenlaisessa yhteiskunnassa? Miten he tulkitsevat hyvinvointia ja sen ehtoja? 17.6. ilmestyvässä tutkimuksessa ”Puristuksissa? Nuoret ja kestävän hyvinvoinnin ehdot” pureudumme näihin kysymyksiin.

Mitä ovat hyvinvoinnin ehdot? Meillä kaikilla on tarpeita, joiden täyttämisestä tinkiminen heikentää hyvinvointia. Tarpeiden tasapainoinen tyydyttäminen on siis hyvinvoinnin välttämätön ehto.

Tarpeiden tyydytyksellä on kuitenkin omat ehtonsa: monimuotoinen luonto ja toimivat ekosysteemit (seikka, johon ei edelleenkään kiinnitetä riittävää huomiota). Lisäksi kukin yhteiskunta sanelee omat ehtonsa hyvinvoinnin toteutumiselle tavalla, joka heijastelee ajankohdan arvomaailmaa. Se määrää, mitä seikkoja yhteiskuntapolitiikassa painotetaan, mihin voimavarat suunnataan ja miten kansalaisia hallitaan erilaisten yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Käytännössä tällaiset hyvinvoinnin ehdot konkretisoituvat esimerkiksi talouspoliittisissa linjauksissa ja sosiaaliturvajärjestelmää koskevassa lainsäädännössä. Omat ehtonsa nuorten elämänsuunnitelmille luovat myös sellaiset diskurssit, joiden mukaan ”työ on parasta sosiaaliturvaa” ja joissa työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevista nuorista puhutaan yhteiskunnallisena ongelmana.

Kestävän hyvinvoinnin ja hallinnan näkökulmat

Tutkimuksemme perustuu kuuteen ryhmähaastatteluun, joihin osallistui 29 aktivointitoimenpiteiden kohteena olevaa 20−29-vuotiasta nuorta aikuista. Haastattelut tehtiin viidessä erikokoisessa kaupungissa loppuvuodesta 2016.

Analysoimme aineistoa kriittisen diskurssianalyysin näkökulmasta jäsentäen siitä erilaisia tulkintarepertuaareja. Kuljetamme tutkimuksessa rinnakkain kestävän hyvinvoinnin teoriaa ja hallinnan analyysiä.

Moniulotteisessa, tarveperustaisessa ja ekosysteemisesti juurrutetussa kestävän hyvinvoinnin teoriassamme tarkastelemme hyvinvointia Having-, Doing-, Loving- ja Being-ulottuvuuksien kokonaisuutena. Jäsennyksemme lähtökohtana oli Erik Allardtin hyvinvointiteoriassaan esittämä Having−Loving−Being-jaottelu. Allardtia johdatti eteenpäin sama asia kuin meitäkin: tyytymättömyys siihen, että hyvinvointi ymmärretään monesti lähinnä aineellisista resursseista koostuvaksi, vaikka ilmiö on huomattavasti monisäikeisempi. Osana tutkimustamme selvitämme ensimmäistä kertaa empiirisesti sitä, miten teoriamme mukaiset neljä hyvinvoinnin ulottuvuutta ilmenevät ihmisten omissa tulkinnoissa.

Hallinnalla viittamme kaikenlaiseen viranomaisten ja muiden tahojen toimintaan, jonka tavoitteena on muokata ihmisten haluja, pyrkimyksiä ja uskomuksia erilaisten tekniikoiden avulla tiettyihin päämääriin pääsemiseksi. Hallinnan tekniikat siis pyrkivät asettamaan ihmiset tietynlaisiin subjektipositioihin, kuten työntekijä- tai kuluttajakansalaisiksi − tai sitten ”syrjäytyneiksi” ja ”NEET-nuoriksi”. Nuorten tulkinnoissa näiden tekniikoiden seuraukset ilmenivät häpeän ja leimautumisen kokemuksina, jotka reunustavat ja synkistävät hyvinvointiin johtavaa polkua.

Hyvinvoinnin ulottuvuudet nuorten tulkinnoissa

Nuorten hyvinvointiin liittyviä tulkintoja oli luontevaa jäsentää hyvinvoinnin neljän ulottuvuuden avulla: he puhuivat hyvinvoinnista Having−Doing−Loving−Being-teorian kieleen sopivalla tavalla. Nuoret tavoittelevat tilannetta, jossa hyvinvoinnin kaikki puolet olisivat sopivassa tasapainossa ja jossa elintasoon ja toimeentuloon liittyvä Having-ulottuvuus ei korostuisi liikaa. Turvattu toimeentulo toki helpottaisi elämää, mutta raha ei ole nuorille onnellisuuden tae, vaan onnellisuuden ainekset löytyvät muualta. Omaa hyvinvointia tuovat metsäluonnon ihmetteleminen, luovat projektit ja ystävien ja eläinten kanssa touhuaminen – sikäli kuin kaveririentoihin tai lemmikin pitämiseen on varaa.

Nuoret kuvaavat, miten hyvinvoinnin eri ulottuvuudet ovat kietoutuneita toisiinsa. Työn puute ja tasoltaan riittämättömien etuuksien varassa eläminen johtavat toimeentulo-ongelmiin, mikä lisää stressiä ja haittaa sosiaalista kanssakäymistä yhteiskunnassa, jossa moni asia perustuu siihen, että on varaa kuluttaa.

Toisaalta läheiset ihmissuhteet ovat turvasatama tilanteessa, jossa rahahuolet painavat ja tulevaisuus on epävarma. Luonto on paitsi läsnä olemisen, virkistäytymisen ja kohottautumisen paikka, myös – ja ennen kaikkea – elämän perusta. Luonnon merkitys hyvinvoinnille on nuorille itsestäänselvyys; ilman luontoa emme selviä.

Hallittua elämää?

Analysoimme haastatteluaineistosta, minkälaista hallintavaltaa nuorten tulkinnat heijastelevat. Minkälaisiin subjektipositioihin heitä pyritään asettamaan? Toisaalta: miten he itse kuvaavat omaa asemaansa?

Hallinta näkyy siinä, miten nuorten päivittäisiin tekoihin ja valintoihin vaikutetaan enemmän tai vähemmän hienovaraisesti. Hallinta kuuluu esimerkiksi normatiivisessa puheessa, joilla nuorille muovataan yrittäjäminuuksia. Hallinnan tekniikoita ovat myös vaikeasti hahmottuva sosiaaliturva ja sen epäselvä kieli, matala perusturvan taso sekä erilaiset työnhakuun liittyvät pakotteet. Ne ohjaavat nuoria työhön kuin työhön, tehdyn työn ekologiset vaikutukset sivuuttaen. Nuorten elämä on valjastettu palvelemaan huoltosuhteen korjaamista, hyvinvointivaltion rahoitusta sekä talouskasvun maksimoimista. Vallitseva järjestelmä ohjaa nuoria kuluttajakansalaisiksi.

Suuri osa ryhmähaastatteluihin osallistuneista nuorista kipuili tämän kanssa: he haluaisivat kestävämpiä ja eettisempiä tuotteita tai jopa pidättäytyä kuluttamasta. He eivät haluaisi tehdä työtä, jota pitävät epäeettisenä, koska se heikentäisi heidän henkistä hyvinvointiaan. Myös aikuisyhteiskunnan toiminta (tai toimimattomuus) tuskastutti monia nuorista.

Tutkimamme nuoret yrittävät navigoida erilaisten toiveiden ja vaateiden välillä. He tavoittelevat merkityksellistä elämää yhteiskunnassa, jonka monet käytännöt eivät ole heidän mielensä mukaisia ja jossa omannäköisen elämän ja hyvinvoinnin tiellä on monenlaisia esteitä. Nuoret toivoisivat löytävänsä palkkatyötä, jossa he voisivat toteuttaa itseään, saada kohtuullisen toimeentulon ja samalla edistää muiden hyvinvointia.

Nuoret korostavat omaa toimijuuttaan ja pyrkimystään autonomiaan. He koettavat hallita elämäänsä, mutta se ei useinkaan ole mahdollista vaikkapa sosiaaliturvajärjestelmän tuomien rajoitteiden vuoksi. Nuoret ponnistelevat ja yrittävät päästä eteenpäin elämässään, mutta uupuvat toisinaan suoritusvaatimuksiin. Paradoksaalisesti tämä ”sisäisen yrittäjyyden” eetoksen omaksuminen on juuri sitä, mitä hallinnan tekniikat tavoittelevat. Toisinaan nuorten ”yrittäminen” saa kuitenkin toisenlaisia kuin hallinnan tavoittelemia muotoja: he rakentavat omanlaistaan kriittistä kuluttajuutta ja haaveilevat merkityksellisestä tekemisestä (joka ei välttämättä olisi palkkatyötä), omavaraistalouteen siirtymisestä ja vaihtoehtoisista elämänmuodoista.

On selvää, että yhteiskuntapolitiikalla ei ainoastaan helpoteta nuorten paineita vaan myös tuotetaan niitä. Jos haluamme muuttaa tuota politiikkaa, on nuorten äänille annettava nykyistä enemmän tilaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Nuorten äänien kuuleminen voisi myös olla tie kestävämpään hyvinvointiin ja tulevaisuuteen.

Tuula Helne
Johtava tutkija, Kela

Tuuli Hirvilammi
Yliopistotutkija, Tampereen yliopisto
Twitter: @TuuliHirvilammi

Lue lisää:

Helne Tuula, Hirvilammi Tuuli (2021). Puristuksissa? Nuoret ja kestävän hyvinvoinnin ehdot. Helsinki: Kela.

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin