Kohti ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää liikkumista Tampereella väestön ikääntyminen huomioiden

Henna Luoma-Halkola

Tampere pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Yhtenä keskeisenä painopisteenä on liikkumisen päästöjen vähentäminen. Tavoitteena on vähentää kaupunkilaisten tarvetta omistaa ja käyttää yksityisautoa ja tukea ekologisesti kestävämpiä liikkumisen tapoja: pyöräilyä, kävelyä, ja joukkoliikenteen käyttöä. Tässä blogikirjoituksessa pohdin siirtymää kestäviin liikkumisen tapoihin väestön ikääntymisen näkökulmasta.

Väestön ikääntyessä liikkumisrajoitteisten henkilöiden määrä tulee todennäköisesti lisääntymään, sillä liikkumisrajoitteiden esiintyvyys väestössä kasvaa korkeamman iän myötä. Kestävien liikkumistapojen edistämisessä olisikin tärkeää huomioida myös ovelta ovelle- kuljetus, joka on edellytys monien liikkumisrajoitteisten henkilöiden yhdenvertaisille toimintamahdollisuuksille ja osallisuudelle. Näen palveluliikenteen (PALI) palvelubusseissa paljon potentiaalia vastata ikääntyvän yhteiskunnan todennäköisesti kasvavaan ovelta ovelle- kuljetuksen tarpeeseen sekä ekologisesti että sosiaalisesti kestävällä tavalla – kunhan palvelua kehitetään vastaamaan paremmin moninaisiin liikkumisen tarpeisiin.

Palvelubussi ekologisesti ja sosiaalisesti kestävänä liikkumisen ratkaisuna ikääntyvässä yhteiskunnassa

Palvelubussi tarjoaa ovelta ovelle- kuljetusta osana julkista liikennettä Tampereella. Kyyti maksaa tavallisen bussilipun verran ja yli 65-vuotiaat saavat alennuksen maksaessaan matkan bussikortilla klo. 9-14. Kyydin voi tilata kotiovelle, josta bussi tarjoaa ovelta ovelle- kuljetusta tietyn palvelualueen sisällä – erityisesti lähipalveluiden pariin. Kyytiin noustessa ja poistuessa saa apua, ja tarvittaessa myös kauppaostokset kannetaan ulko-ovelle tai hissiin. Palvelubussi siis mahdollistaa tärkeällä tavalla liikkumisrajoitteisten henkilöiden arjen asiointia.

Liikkumisessa on kuitenkin kyse paljon enemmästä kuin vain arkisesta asioinnista. Charles Musselwhite ja Hebba Haddad ovat tutkineet ikääntyneiden moninaisia liikkumistarpeita laadullisessa haastattelututkimuksessaan. Keskeinen liikkumistarve oli ennalta-arvattavasti juuri tarve päästä tehokkaasti paikasta A paikkaan B palveluiden ja ihmisten pariin. Haastatteluissa nousivat esiin kuitenkin myös affektiiviset tarpeet, joissa oli kyse mm. itsenäisyyden, vapauden ja osallisuuden tarpeesta – siitä että voi itse määrittää milloin, minne ja miten haluaa mennä ja olla osana ympäröivää yhteiskuntaa. Esteettiset tarpeet taas viittaavat matkasta itsestään nauttimiseen vaihtuvine maisemineen. Matka itsessään voi siis olla seikkailu ja nauttimisen arvoinen – ei pelkkä ”välttämätön paha” paikkoihin pääsemiseksi.

Myös oma tutkimuksemme (Luoma-Halkola & Jolanki, 2021) palvelubussin käyttäjien parissa tuo esiin palvelubussimatkojen moninaisia merkityksiä. Tein yhteisiä palvelubussimatkoja ja haastatteluja 12 palvelubussin käyttäjän kanssa Tampereella syksyllä 2019. Musselwhiten ja Haddadin tutkimustuloksia mukaillen, palvelubussimatkoissa ei ollut kyse ainoastaan pääsystä paikasta A paikkaan B tehokkaasti, vaan myös mahdollisuudesta kohdata ihmisiä ja olla osana ympäröivää kaupunkia. Bussissa juteltiin, luotiin tuttavuuksia ja ystävyyksiä, ja katseltiin vaihtuvia maisemia. Yksi osallistujista kertoi, kuinka bussi oli kerran myös matkustajien toiveesta mahdollistanut pienen spontaanin kiertoajelun katsomaan uutta asuinaluetta ihan vain huvin vuoksi, samalla kun oltiin matkalla kauppakeskukseen. Myös aiempi tutkimus on tuonut esiin, että liikkuminen huvin ja hauskuuden vuoksi voi olla tärkeää ja merkityksellistä, vaikka usein julkiset kuljetuspalvelut keskittyvät nimenomaan asiointireitteihin.

Sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta olisikin tärkeää pohtia, miten palvelubussi voisi paremmin tukea moninaisia liikkumisen tarpeita– ei pelkästään tehokasta arkista asiointia, vaikka sekin on ilman muuta tärkeää. Olisi hyvä pohtia, miten voitaisiin mahdollistaa myös huvi ja hauskuus: pääsy näköalojen, luonnon, kulttuurin ja elämysten pariin. Nykyisellään palvelubusseissa on hyvin rajalliset palvelualueet ja aikataulut, jotka rajoittavat mahdollisuuksia päättää mihin ja milloin haluaa mennä ja mistä voi olla osallisena. Bussit kulkevat pääasiallisesti arkipäivisin noin klo. 9-15 välillä, eivätkä siis mahdollista pääsyä ilta- tai viikonloppumenoihin, kuten elokuviin, konsertteihin, urheilutapahtumiin tai syntymäpäiväjuhlille. Tässä olisi kehitettävää sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta.

Palvelubussia tulisi toki tarkastella osana kuljetuspalvelujen laajempaa kokonaisuutta. Liikkumisrajoitteisten henkilöiden ovelta ovelle- kuljetuksen tarve on huomioitu myös sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisissa kuljetuspalveluissa, jotka voivat toki kompensoida palvelubussin rajallista toimintasädettä. Kaikilla niitä tarvitsevilla ei kuitenkaan välttämättä ole niihin pääsyä ja matkamäärät ovat rajallisia. Kuljetuspalveluja tulisikin kokonaisuutena kehittää niin, että ne vastaisivat paremmin moninaisiin liikkumisen tarpeisiin – yhdenvertaisesti.

Palvelubussia voisi myös kehittää suhteessa ratikkaan: olisiko palvelubussin mahdollista tarjota kuljetusta kotiovelta ratikkapysäkille ratikkareittien varrella? Ratikka on esteettömämpi liikkumisen ratkaisu kuin tavalliset joukkoliikenteen bussit, mutta matka kotoa ratikkapysäkille voi muodostua esteeksi kaupunkilaisille, joilla on erilaisia liikkumisrajoitteita.

Lopuksi

Palvelubussi voisi siis potentiaalisesti olla sekä ekologisesti että sosiaalisesti kestävä tapa vastata ovelta ovelle- kuljetuksen tarpeeseen ikääntyvässä yhteiskunnassa. Parhaillaan palvelubussi ei kuitenkaan vastaa kaikkiin liikkumisen tarpeisiin. Asiointiorientaation sijaan olisi tärkeää pohtia miten palveluliikenne voisi paremmin tukea liikkumisrajoitteisten henkilöiden osallisuutta ja vapautta valita milloin ja mihin haluaa mennä. Sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta olisikin tärkeää ottaa palvelubussin käyttäjät ja potentiaaliset käyttäjät mukaan palvelun kehittämiseen.


Henna Luoma-Halkola (Tampereen yliopisto) on sosiaalipolitiikan väitöskirjatutkija, joka on tutkinut palvelubussin käyttäjien bussimatkoja yhdessä Kohti kestävää hyvinvointivaltiota (ORSI)- tutkimushankkeen ja Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön (CoE AgeCare) kanssa.